keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Maanantainen kirjastokäynti

Nyt on ollut havaittavissa blogissani jonkinsortin hiljaisuutta aivanliian kauan. Jos siihen nyt sitten tulisi muutos. Olen vaan yksinkertaisesti ollut koulupäivien jälkeen senverran poikki etten ole jaksanut mitään kirjoittaa ja viikonloputkin ovat menneet ohi niin nopeasti. Nyt kun minulla on tämä viikko koulusta vapaa, niin jospa kulttaisin aikani viisaasti ja kirjoittelisin tänne. Kävin eilen serkkuni kanssa Helsingissä shoppailemassa. Aion tehdä löydöistäni oman postauksen kuvien muodossa heti vaan kun on vähän valoisampaa, että saisi vähän parempia kuvia. Pitää varmaan tyytyä vain kattolamppujen valoon, kun luonnovalo ei valaise tarpeeksi.




Kävin siis maanantaina pitkästäaikaa kirjastossa ja sieltä tuli lainattua jopa 7 kirjaa. Nyt on ainakin paljon lukemista jouluksi. Minulla oli pitkään sellainen kausi etten oikein vain päässyt lukemissani kirjoissa puustapitkään, niin lopetin ne sitten. Jospa noilla kirjoilla lukuintoni taas palaisi. Kävin myös Prismassa ostamassa tuollaisen Loreal Paris soublime mousse vaahtokestovärin. Ajattelin joululomalla värjät hiukseni ensimmäisen kerran itse. Ajattelin kokeilla tuota vaahtoutuvaa väriä, koska minusta se vaikuttaa helpoimmalta saada levitettyä kaikkialle hiuksiin.