sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Iltakävelyllä

Eilen käytiin siskon kanssa salilla. Nyt on vähän kädet kipeänä, mutta eiköhän se helpota.
Iltapäivällä siivosin isän auton. Kun sain auton siivottua menin takaisin sisälle ja vaihdoin siivoustamineeni takaisin päivän asuuni, josta laitan vielä muutaman kuvan tänne. Tänään ulkona oli tosi kiva ilma ja tulinkin juuri äsken iltakävelyltä pururadalta. otin sieltä myös muutaman kuvan. aamulla väkersin hiuksistani kaksi sykeröä pään kummallekin puolelle, mutta päivän mittaan ne aukesivat. Tässä olisi niitä kuvia...



Päivän asu

pitsipaita Vila / toppi alla H&M/ kaulakorun sisko oli laittanut sen joskus kirppikselle, mutta pelastin sen itselleni/ rannekoru on saatu lahjaksi mummilta/ farkkushortisit olen tuunannut Vero modasta saamistani farkuista



 Tuli lapsuus mieleen, kun tämän näin. Numerot ovat vähän haalistuneet.





Siinä muutama otos iltakävelyltäni

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Pääsykokeissa

Eilen koitti odottamani stailaus alan pääsykokeet. Herätys oli  klo. 5:25 ja autossa piti olla 6:45. Sain vaivoin syötyä pari ruisleipää, mutta sain syötyä jotain kumminkin. Sen jälkeen kävin pukemassa eilisiltana valitsemani asun, pesin hanpaat meikkasin ja tein otsatukalleni jotain.  Ei tullut edes kiire lähteä, vaikka yleensä niin voisi minun kanssani käydä. Matkamme Kouvolaan alkoi. Matka kesti noin 1h 45 minuuttia. Paikanpäällä piti todistaa henkilöllisyys. sitten kävimme luokassa istumaan ja saimme eteemme piirrustustehtävän. Tarkoitus olisi piirtää silinterihattu ja tuoli mahdollisimman yllättävään paikkaan, jonka itse kuvittelet. Minä tein fantasia tyylisen ja värikkään piiroksen. Saa nähdä meninkö ihan hakoteille tuin jutun kanssa, mutta sen näkee sitten. Meitä pyydettiin kuusi henkilöä ryhmähaastatteluun vurotellen. Minä kyllä vähän jäädyin, kun piti esitellä itsensä aika nopeasti ja näyttää ideakansionsa. No sain kerrottua, että olen opiskellut pukuompelijaksi kumminkin. Tehtävien ja haastattelujen jälkeen meille annettiin ryhmätehtävät. Saatiin jokaisessa ryhmässä joku ammatti, joka piti esittää muille ilman että kerromme heille. Meillä oli aiheena metsuri mielestäni esityksemme meni aika kehnosti ja paremminkin olisi voinut mennä, mutta toisella kerralla sitten.
Tässä olisi päivän asuni.



tennarit Converse Andiamo/ ruutupaita kirppikseltä/ shortsit ja laukku Lindex/ rannekello Guess Laatukoru

torstai 26. huhtikuuta 2012

Uusi laukku

Kävin tänään töiden jälkeen Lindexillä. Kävin katsomassa, että oliko siellä viellä yhtä laukkua jota olin jo aiemmin ihaillut. Olihan se siellä. Laukku maksoi 32,95€ otin laukun kainalooni ja menin katsomaan sukkahousuhyllyä josta nappasin kolmet sukat ota 3 maksa 2 tarjouksella. Juttelin hetken kassalla olevan myyjän kanssa, johon tutustuin viime vuoden keväällä ollessani siellä harjoittelussa. Kerroin tulevista valintakokeistani. Pääsykokeet olisi huomenna ja siellä pitäisi esitellä itsesä pienryhmässä samaten kuin stailausideat. Kyllä minua jonkin verran jännittää, mutta huomenna varmasti vielä paljon enemmän...


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Levymessuilla

Pahoittelen hiljaisuudesta en ole keksinyt aiheita ja olen ollut harjoittelupäivien jälkeen ihan poikki. Tiedän selityksiä,selityksiä... No tässä tulisi nyt uusi aihe.

Tänään kävin jokavuotisilla levymessuilla, joihin tutustuin kun yksi poika vei minut sinne. Juttu ei johtanut pidemmälle. Olen siitä asti käynyt aina kaksi kertaa vuodessa levymessuilla keväällä ja syksyllä. Mielestäni messuilla ei ollut niin kamalaa tunkua, kuin viime syksynä tai sitten vain muistin väärin. Hetken päästä levyjä vähän plärättyäni bongasin White Lies, To lose my life albumin, joka maksoi 4 €. Vaihdoin pöytää ja hetken taas katselin, kun huomasin Happoradion uusimman albumin Jälkiä 2001- 2011 ja heti sen jälkeen You me at six, Hold me down albumin. Happoradion ja You me at six uudet albumit maksoivat 9.90 €. Tein vielä pikaisen kierroksen ja lähdin sen jälkeen kotiin, kun huomasin että olin unohtanut osan käteisestä kotiin.
Tässä olisi kuvia saaliistani.



perjantai 13. huhtikuuta 2012

Pitsiunelma

Tänään klo. 10:00 aikoihin äiti kysyi haluaisinko lähteä hänen mukaansa kauppakeskus Willaan. Tarkoituksena oli etsiä äidille neuletakkia. Katselimme ensin Laatukorun charmeja, ja kerroin äidille mitä olisivat minulle mieleisiä. Sitten suunnattiin Lindexille. Äiti löysi kivan paidan, jota hän päätti käydä sovittamassa. Sillä aikaa katseskelin sukkaosaston valikoimaa. Sieltä lähti mukaan sähkönsiniset sukkahousut. Odottelin äitiä asusteita ihastellen, kun hän maksoi ostoksensa ja minun sukkani. Huomasin siellä ihanan laukun nahkaa se oli, mutta en ole varma oliko se aitoa. Se tuntui kyllä ihanan pehmeältä käsissä ja laukun koko oli mukava, ei liian iso eikä liian pieni. Sen jälkeen menimme Intersporttiin etsimään minulle juoksu verkkareita. Bongasin sieltä tajuttoman hienon urheilutopin, joka tosin maksoi huimat 59.95 €. Emme kyllä löytäneet yhtään ainutta verkkaria, joka ei olisi shortsi mallia. No jäi verkkarit nyt ostamatta, mutta ei se mitään. Mentiin sitten käymään Vilassa. Huomasin näyteikkunassa aivan ihanan pitsipaidan ja sitähän oli sitten pakko päästä sovittamaan. Ensin koitin xs kokoa, mutta paidassa oli huulipunaa. Koitin kokoa s ja se lähti mukaan. Äiti suostui ostamaan paidan minulle. Sen jälkeen kävimme Vero Modassa josta äiti löysi itselleen etsimänsä neuletakin.


                                         Pitsipaita Vila 34.95 €



                                        Sukkahousut Lindex 8.95 €

torstai 12. huhtikuuta 2012

Harmaa iltapäivä

Sain eilen aamulla soiton työkkäristä josta minulle kerrottiin, että voin aloittaa harjoittelun ensi viikolla. Hypin melkein innosta. Yhdentoista aikoihin soitin sitten Citymarketiin kertoakseni, että asia on nyt sovittu ja sille on näytetty vihreää valoa. Aloitan hommat maanantaina yhdeksältä. Olen tosi innoissani päästessäni harjoitteluun nyt ainakin on sitten jotain tekemistä josta vastineeksi saa vähän rahaakin. :)

Tänään en ole tehnyt oikeastaan mitään erikoista lukenut ja surffaillut eBayssa katsomasta laukkuja. Olen myös kurkkua myöten täynnä tuota mun iPod touchia. Se tekee taas sitä että kun on ulkona niin vaihtaa kappaleen lennossa. Jos tuo asia ei ole korjattavissa, koska ensin luulin sen johtuvan pakkasesta. Plussakeleilläkin se temppuilee, niin siinä sitten meni raha 199 € hukkaan, vaikka välillä toimisi. No katsotaan nyt saanko ongelmaa mitenkään ratkaistua, mutta ainakin saisin isän pienen iPodin johon mahtuu saman verran musiikkia kuin omaani.
Tässä olisi nyt päivän asua...


farkut kirpparilta/ kukkapaita H&M/ kaulakoru Vanamo Laatukoru

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Trenssi

Kävin 4. päivä ostamassa trenssin Anton&Nina liikkeestä. Kotiin päästäni ihastelin kaunista trenssiäni. Huomasin pian, että takin kauluksessa oli pitkä sininen viiva. Soitin heti myymälään ja kerroin, että haluan vaihtaa tuotteen. Menin kiirastorstaina vaihtamaan takin uuteen. Minulle oltiin laitettu varaukseen takki, joka oli numeroa pienempi kuin edellinen. Tutkin takin tarkasti ja yksityiskohtaisesti, jotta en enää vahingossakaan ostaisi likaista takkia. Huomasin että hihansaumassa oli reikä. Löysin vihdoin trenssin jossa ei ollut reikiä eikä tahroja. Kassalla kerroin, että yhdessä takissa oli reikä ja muissa oli tahroja. Myyjä ei ollut moksiskaan, kun kerroin noista. Kun kävin liikkeessä ensimmäisen kerran keskiviikkona rekisteröidyin kanta-asiakkaaksi, jotta saisin alennusta trenssistä. Trenssi olisi maksanut ilman kanta-asiakas etuutta 79,95 € ja etuuden kanssa 63,96 €.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kauppakeskus Willassa

Kävin tänään tutustumassa uuteen kauppakeskukseemme. Eilen tein pikavisiitin Willaan, mutta kiertelin kaikki liikkeet aika hätäisesti läpi, joten en ehtinyt tehdä löytöjä. Tänään menin uudestaan kaupakeskukseen ja katselin kaikki vaatteet ajatuksella läpi. Kävin ensimmäiseksi Spiritstoressa, josta löysin t-paidan ja omppukorvikset. :)
Eilen kävin Sokos emotionissa ja ostin sieltä Dr.Hauschan irtopuuterin. Tänään kävin hakemassa puolestaan käsivoiteen, josta olin saanut pienen näytteen ja ihastuin siihen heti, koska se todella toimii. Kävin myös Anton&Nina nimisessä lasten- ja naisten vaatteidenkaupassa. Siellä oli aivan ihania beigejä trenssitakkeja, mutta monessa näytti olevan joku vikana. Ostin sitten trenssin ja rekisteröidyin kanta-asiakkaaksi. Kotona huomasin kauhukseni, että takin kauluksessa on sininen viiva. Soitin liikkeeseen ja he ovat varanneet minulle yhden takin, jonka voin huomenna käydä katsomassa.  Tässä olisi kuvia löydöistäni...




                   T-paita ja korvikset maksoivat yhteensä 24 €


                                        Päivän asun korvikset olen tehnyt itse


                                         Miksiköhän mulla on kädet nyrkissä......

Päivän asu

farkut on saatu Vero Modasta olessani siellä joskus harjoittelussa/ ruutupaita kirppikseltä/ vyö Jim&Jill

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Takatalvi

Niinhän siinä sitten kävi, että takatalvi iski. No sitä toki osasi jo vähän odottaa, mutta että näin paljon lunta. Tänään sitä pitäisi sadella lisää ainakin vielä ainakin 10cm lisää. Maassa sitä taitaa olla tällä hetkellä vähän yli 10 cm eli aika paljon. Toivon mukaan tuo lumi tuosta alkaisi sulamaan, kun mittari näyttää plussakeliä. Olen vihdoin toipunut flunssasta, vaikka tosin olen vielä vähän tukossa vielä, mutta näillä mennään. Iltapäivällä olisi luvassa muokkaus ryhmäliikuntatunti. Olenkin pitänyt jo kahden viikon tauon ryhmäliikuntaan, joten nyt on aika palata taas normaaliin rytmiin. Tässä muutama talvinen kuva kertomaan siitä mitä näin aamulla...