torstai 24. toukokuuta 2012

Pitsiä ja mintunvihreää

Tänään oli  vähän kuormaa purettavana, mutta roskia tuntui olevan sitäkin enemmän. Vein täyden rullakollisen pahvia pahvinpuristimeen. Henkaroin ja hälyyttelin miesten shortseja. Olipas kyllä harvinaisen isoja shortseja ainakin ne suurimmat koot. Tuntui siltä että kumpikin jalka olisi mahtunut yhden isoimmat shortsin lahkeesta sisään. Kun tavarat oli purettu, niin sain lisää purettavaa jotka piti vain tarkistaa. Mukana oli mm. yo-lakkeja, lippis, alushousuja ja rintaliivit. Vein ne paikalleen tarkistamisen jälkeen.

Sitten minut patistettiin kodin osastolle purku hommiin, kun omalla osastolla ei ollut töitä. Siellä vein taas paikoilleen Kivi- ja Kastehelmi kamppanja tuotteita. Siihen kuuluu Marimekon kynttilälyhtyjä, Kastehelmi kulhoja ja lautasia kahta eri kokoa ja kahdessa eri värissä. Minä sitten suhasin siinä sitten hakemassa astioita ja viemässä roskia. Nuo kamppis tuotteet eivät kyllä lopu koskaan vaan niitä tulee aina vain lisää.




Päivän asu

toppi ja shortsit Lindex/ pitsipaita Vila/ rannekello Guess Laatukoru

tiistai 22. toukokuuta 2012

Viime sunnuntaina

Kävimme siskoni kanssa kaupungilla, jossa hyödynsin 20% alennuksen Lindexiltä. Siellä sai siis ostokuitista tuon verran alennusta uuden, kun esittää kuitin oston yhteydessä kassalla. Tuo alennus homma koski vain normaali hintaisia tuotteita ja oli voimassa vain 19- ja 20. toukokuuta. Olin käynyt 19. päivä ostamassa huivin, joten minulla oli alennuskuitti. En tosin saanut, kun vain pari euroa alennusta koska ostamani tuote oli sen verran  halpa. Lindexillä sovitin pari bikineiden alaosaa, mutta eivät näyttäneet kivoilta. Mukaani lähti mintunvihreä toppi

Kävimme myös Seppälässä, jossa sielläkin kokeilin erilaisia bikineiden alaosaa. Eivät niistäkään mitkään ollut hyviä. Sitten suuntasimme Vilaan, jossa sovitinkin monen monta vaatetta. Mukaan lähti ainoastaan mintunvihreä kesätoppi. 


                                         Lindex 12,95€


                                        Vila 19,95 €

lauantai 12. toukokuuta 2012

essie kynsilakat

Aamu päivästä olin varannut ryhmäliikuntatunnin torikadulta ja teemana oli tällä kertaa reisi-vatsa-pakara. Nehän ovat ne naisten ongelma alueet. Teemana piti olla muokkaus, mutta tunnin vetäjän sairastumisen vuoksi tunti muuttui RVP-tunniksi. Ohjelma oli samanlainen kuin vappuna samalla tunnilla. Oli mukava ja tehokas tunti.

Kotiin päästyäni söin ja lähdin saman tien kaupungille. Menin ensimmäiseksi cittariin ja sieltä löysin essien kynsilakkoja. Kävin Anttilassa josta ostin äitini kaipaaman silikonisen pullasudin. Sen jälkeen kävin Sokos emotionista ja ostin huulipunasiveltimen.


                                      essie lakat 14,90 € kpl
                                      huulipunasivellin 8,90 €

maanantai 7. toukokuuta 2012

Juoksukengät

Tänään töiden jälkeen kävimme Citymarketissa, josta minulle oli tarkoitus etsiä juoksulenkkareita. Kokeilin muutamia lenkkareita, mutta päädyin sitten Mustiin Adidas lenkkareihin. Adidaksissa oli pienet pinkit yksityiskohdat jotka tevät lenkkeilystä paljon hauskempaa.  Löydettiin minulle myös Karhu merkkiset verkkarit. Eivät nuo ole kyllä tyylikkäimmästä päästä, mutta menettelevät. Tässä olisi kuva lenkkikengistäni.



                   Adidaksen lenkkarit 59,90 €

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Shoppailua Helsingissä

Eilen minun oli tarkoitus lähteä Helsinkiin ja kierrellä siellä serkkuni ja hänen miesystävänsä kanssa kirppiksiä, mutta he joutuivat perumaan viimetipassa. No ei se minua liiemmin haitannut, vaikka olinkin junaliput jo ostanut. Minä olinkin sopinut jo aikaisemmin treffit yhden nuoren miehen kanssa. Ennen tapaamistamme kerkesin käymään Forumin Glitterissä josta löysin siipi korvakoruja 3 paria erilaisia samassa "läpyskässä" löysin myös hopeiset perhos korvakorut. Sen jälkeen kävin Vilassa, josta silmiini pisti heti alennuksessa olevat pastellin väriset shortsit. Kävin kokeilemassa niitä ja ne istuivatkin täydellisesti. Menin ka´ssan kautta ja maksoin ostokseni. Shortsit maksoivat vain 9,95 € eli ne olivat todella edullinen löytö.

Olimme sopineet tapaamisesta puoli yhden aikoihin jossain rautatieaseman nurkilla. Odotin siinä hetken ja sitten matka jatkui kohti Töölönlahtea. Ilma oli tosin vähän harma ja kylmä, muta ei se haitannut. Näimme monta Kanadanhanhea tai ainakin luulen, että ne olivat niitä. Näimme myös joitain mielenosoittajia kyltit käsissään. Istuimme puistonpenkille Töölöönlahden rantaan. Siinä olimme hetken ennen kuin tuuli alkoi puhaltamaan kylmästi ja jatkoimme matkaa keskustaan. Pian istuimme Kampin portaille. Minä tosin syömään seuralaiseni ei halunnut mitään. Siinä sitten juteltiin mukavia ja totesin, että tuo kaveri on tosi mukavan oloinen ja minulla on ollut tosi hauska päivä. Tai no en vasmasti ihan noin sanasta sanaan sanonut, mutta jotain tuon suuntaista. Sitten kävimme Weekdayssä josta ostin kangaskassin. Koin kyllä aikamoista valinnan vaikeutta, mutta vein kumminkin jonkinlaisen kassin sieltä kotiini. Kello alkoi näyttää 18:00 ja oli aika lähteä kohti hyvinkäätä. Olinhan jo Helsingissä ollutkin sen 9h, kun lähdin klo. 10:00. En meinannut malttaa nousta junaan ja jätää seuralaistani. No sovittiin että juttelisimme sunnuntaina lisää mesessä.
Tässä olisi kuvia löydöistäni ja mm. päivän asua.


                                                riippukorvikset 11,90 €


                                               siivet 8,90 €


                       perhoset 8,90 €


                                       kangaskassi Weekday 5 €


Päivän asu

pitsipaita ja shortisit (uudet) Vila/ sukkahousut Lindex/ toppi H&M/ rannekello Guess Laatukoru

torstai 3. toukokuuta 2012

Illan asu

Tänään töissä oli taas aika normaali päivä kuorman purkamista. Johon tietysti kuului vaatteiden henkarointi ja hälyyttäinen. Joissain tuotteissa ei ollut hintaa, joten niihin piti laittaa sellaiset. Tänään oli kivan rauhallinen päivä ja sain kuin sainkin kaikki hommat tehtyä ja mikään ei jäänyt kesken. Varasto on edelleenkin todella täynnä ja ahdas niin kuin se on ollut jo pitemmän aikaa. No yritin siellä puikkelehtia rullakoiden välissä pienissä väliköissä. En kyllä onneksi ainakaa vielä ole jäänyt kiinni vaatteistani mihinkään. Koputtaa puuta...
Sain vietyä roskia ja hinnoiteltua ja nipsuteltua kaikki kuormasta jäljellä olevat
vaaleanpunaiset kumisaappaat. Vein myös ylimääräiset kenkänipsut takaisin varastoon, jonka jälkeen lähdin kotiin.

Tässä olisi kuvaa minkälaisessa asussa hengailin kotosalla.



rannekello Guess Laatukoru/ shortsit H&M/ toppi Vero Moda/ sukkahousut Lindex/ kaulakoru saatu lahjaksi