torstai 18. kesäkuuta 2015

Herttoniemen puistossa

Tehtii poikaystäväni kanssa eräänä aurinkoisena iltapäivällä pyöräretki Herttoniemen puistoon. Kyseisessä puistossa olen halunnut käydä viime kesästä lähtien en sitten tiedä miksi ei tullut aikaseksi käydä siellä. No nyt olen vihdoin käynyt tuolla ja nähnyt kukkivat pensaat ja puut. Tuntui kun olisi ollut ulkomailla "eläintarhassa" kun ihmisiä oli niin paljon käveltiin jonossa ja sitten räpsittiin kuvia. Ehei ei meno niin villiä sentään ollut kun eläintarhassa. :D Sain paljon hyviä kuvia, vaikka älypuhelimella niitä räpsin. En kyllä edes tiedä kasvien nimiä. Ehkä voisin laittaa googleen kuvahakuun niitä, niin tietäisin niiden nimet. Kukat olivat todella kauniita kannatti ehdottomasti käydä tuolla. On kivaa postata blogiin aurinkoisia kuvia, kun tällä hetkellä ulkona sataa ja on märkää.




















tiistai 16. kesäkuuta 2015

Viime perjantai

Pahoittelut ikuisuuden kestäneestä blogihiljaisuudesta. Elämässä on tapahtunut vaikka sun mitä muutto ja työkuviot. Eikä aiheita ole vaan keksinyt saati jaksanut vaivautua. Mutta selittelyt sikseen... Viimeviikon perjantai oli aurinkoisen helteinen. Menin poikaystävääni vastaan kaupungille, josta sitten mentiin Virgin Oiliin syömään. Olin kerrankin panostanut pukeutumiseeni ja miettinyt asuani. Ei sillä ettenkö niitä muulloinkaan miettisi, mutta aina ei vaan jaksa panostaa.

Kuvan valotus ei ole paras mahdollinen, mutta kaipa niistä jotain selvää saa.










                                   Neuletakki Vila
                                   Liivi Reserved Tallinna
                                  Vyö äidin vanha
                                  Kaulakoru Gina Tricot
                                  Rannekorut Bik Bok
                                  Kengät Trendi Kenkä